Carnival Cruises
Tekemämme kymmenpäiväinen luksusristeily ansaitsee tavallista pidemmän tarinan suomeksi ja in English!
In English:
I was with my German boyfriend on Carnival Spirit at 25.4.-5.5. I cannot thank enough the nice crew for excellent service onboard.
Let's start with the bar keepers on Casino, Shanghai Bar, Tequila Bar and Serenity bar and the Cafés! They very quickly knew me by name, and even remembered, what I usually take. It was so nice to talk with them and follow how they made their work. I really miss them all!
Simon in the Shanghai bar I cannot thank enough. His singing, playing gave me such a nice feeling... and I never going to forget how he played Waltzing Matilda and 99 Luftballoons. Thanks, Simon! See you!
In the Empire Restaurant the waiters were so nice, telling me where is what, always asking, if everything is ok. They just didn't bring the food and say hello and goodbye: the kindness came from the bottom of their hearts! Not only the excellent food but these nice people made the dinners fantastic! The cooks I didn't meet, but the taste experiences they offered where something I cannot describe with words. I hope I can eat in this restaurant again.
The crew in the Lido Buzffet was so nice and polite. Although that was a buffet they stil came to me asking if I Needed something. The lunches and breakfasts served were so delicious that I really miss them SO MUCH!
I also want to thank for the excellent service in the spa. The hair stylist understood what I wanted, and made me such a nice look that I must touch my hair several times a day. In the sauna the crew helped me, showed where is what, brought something to drink and asked if everything is ok. I miss the spa, too, not only the nice Finnish sauna but the steam room, pool and the crew.
Our stuart was very polite, nice and did his work excellent. The towel animals he made were just cute! I am so sorry not having any cash, otherwise I would have given more dip! ...but next time sure!
It was also so interesting to play mini-golf... yes, not so many have seen a blind person playing golf but nobody laughed at me, although I won my seeing boyfriend only once. ...and thank you for the talking elevators and braille numbers next to the doors!
It wasn't just a cruise with excellent food, drinks and music. It was such a fantastic experience your friendly, polite, competent, interesting and from the bottom of their hearts working crew made possible. So, thank you Carnival, thank you so much!!!
Suomeksi piiiitkä tarina:Tiistai 25.4.
Hänen nimensä on Carnival Spirit. Hän seilaa pitkin Tyyntämerta, tämä komea vuonna 2001 rakennettu loistoristeilijä.
Ja loistava on olokin! Oli vaikea uskoa, kun meitä satamasta saattamaan lähtenyt työntekijä kertoi meidän olevan laivalla! Tämähän on vakaa kuin mikä, tuoksuu ja tuntuu hienolta hotellilta!
Itse risteilyisäntä tulee saattamaan meidät hyttiin. Se on seitsemännellä kannella. Puhuva hissi kertoo iloisella äänellä kannen numeron. Hyttikin säteilee hyvää mieltä: Se on reilut parikymmentä neliömetriä suuri, ja mukavalla parvekkeella on kaksi tuolia, joilla istuen voi kuunnella ja katsella merta. Keskellä hytin lattiaa on iso parisänky. Pöytiä on kaksi, sohva on pehmeä muttei liian pehmeä. Kylppäri on tilava, ja suihkusta tulee sopivalla paineella lämmintä vettä.
Ei muuta kuin tavaroita kaappiin... tosin purettavaa ei käsimatkatavaroissa juuri ole. laukut tuodaan myöhemmin... sitä paitsi isäntä kertoi, että yhdeksännellä kannella on pöytä katettuna. On niin nälkä, että näköä haittaa, joten pidemmittä puheitta puhuvalla hissillä ylös.
Puhun jatkossa aurinkokannesta. Ysikannesta iso osa on vapaata riistaa auringolle ja joskus tuulellekin. Kahdessa altaassa polskii lapsia. DJ on pistänyt nupit kaakkoon. Cocktailbaarissa jääpalanmurskaaja murisee. Sieraimeni löytävät valtavan kasan erilaisia tuoksuja, jotka voivat lähteä vain herkuista. Ruokasalissa tuoksu suorastaan huumaa. Tarjolla on kaikkea: alkukeittoa (sinä päivänä kana-currykeittoa), salaatteja, erilaisia pihvejä ja grillattuja lihoja, kalaa monessa muodossa, nuudeleita, paistettuja vihanneksia, ranskalaisia, hampurilaisia, tortilloja, paistoksia ja piirakoita vain osan mainitakseni. Jälkiruuaksi on ihanaa omenakakkua, joka viimeistään saa mahani täyteen.
Pakko mennä testaamaan sänkyä, jotta maha asettuu. Parvekkeelta kuuluu Sydneyn sataman ja liikenteen pauhu.
Kohta kovaäänisistä kerrotaan, että pelastusharjoitus on alkamassa. Sireenit pärähtävät soimaan. Puen pelastusliivit siipan avustamana päälleni. Sitten ei kun pelastusasemaa kohti. Selviää, että olen ainoa, jolla on liivit yllään. Ei olisi kuulemma tarvinnut laittaa niitä päälle, mutta sokeana en muuten tietäisi, miten ne toimivat. Huvittavalta kieltämättä näyttää, kun tuupin liiveineni kaikkea vastaantulevaa. Ja kun liivit esitellään, en malta olla viheltämättä pillillä pientä pätkää. Huumoria se olla pitää.
Kun laiva on valmiina lähtöön, suuntaamme aurinkokannen takaosassa olevaan vain aikuisille tarkoitettuun osaan, sanotaan sitä vaikka aikuisbaariksi. Tilaamme lasilliset kuivaa kuohuviiniä. Sydneyn lipuessa kauemmas nostamme maljat ja otamme pari selfietä. Juttelemme mukavan aussipariskunnan kanssa. Meille tämä on eka, heille viides risteily.
Jotta maha ei pääse tyhjäksi, illallinen on katettuna. Meidät on osoitettu laivan perällä olevaan Empire Restaurant -ravintolaan, jonka ruuat ovat tajunnan räjäyttäviä, enemmän aikuisten kuin lasten makuun. Palvelu on viiden tähden luokkaa sekin. Hovimestari saattaa pöytään ja asettelee kangasservietin syliin. Tarjoilija tuo ruokalistan, toinen viinilistan. Ensimmäinen alkukeittoni sisältää mureaa kanaa ja vihanneksia käsittämättömän hyvässä mausteliemessä. Pääruokana on miekkakalaa, jälkiruokana karamellikuorrutteinen vaniljavanukas. Hyvä aussipunkku täydentää nautinnon. Olemme aikaisesta heräämisestä sen verran poikki, että yhden baarissa otetun gin-tonicin jälkeen nukku-Masa kutsuu.
Keskiviikko 26.4.
...tai ei sittenkään kutsu, ei tänä yönä. Carnival Spiritille on avattu huvipuisto, jossa tosin on vain yksi vempain: terästetty versio Linnanmäen viikinkilaivasta. Sänky putoaa altani ja tulee sitten takaisin, milloin pehmeämmin, milloin rajummin. En osaa nukkua edes junassa, saati sitten myrskyävällä merellä. Jotenkin pääsen kuitenkin aamupalalle, vaikka silmien alla olevat pussit painavat. Mutta aamupala on sen väärtti: perinteisten englantilais-aussiherkkujen eli munien, papujen ja kumppaneiden lisäksi tarjolla on perunakakkuja, joihin jään koukkuun. Croissantit ovat tuoreita, samoin pannukakut ja muffinssit. Maidolla pehmennettyjä maissihiutaleita on pitkästä aikaa ihanaa syödä. Mutta varsin hassu tunne tulee, kun keskellä pauhaavaa Tyyntämerta aussilaivassa lusikoin suomalaista kaurapuuroa. Olen liki ainoa, joka sitä ottaa.
Ruuat ehtivät sulaa ennen lounasta, joka on vähintään yhtä runsas kuin edellisenäkin päivänä. Otan ison lautasen täyteen mahdollisimman monia eri laatuja mutta vähän kutakin. Ruokalevot tulevat todella tarpeen. Pakko ottaa takaisin univelkoja ja sulatella ruokaa.
Illallisella on karibialainen teemailta, ja tunnelma on sen mukainen ruokalistaa myöten. Valitsen karibialaista kanakeittoa ja -pastaa ja jälkiruuaksi voi-pekaanipähkinäjäätelöä. Keitossa tuntuu kaktuksen maku, pasta on kunnolla maustettua. Illan show koostuu tietenkin karibialaisesta tanssista. Ärjyvä karibian piraatti tulee kimppuuni, ja siitä saatiinkin hyvä kuva. En pelännyt vaan nauroin.
Ruuan jälkeen suuntaamme kasinolle. Pitäähän sitä nyt käydä tutustumassa kasinon äänimaisemiin. Rulettipöytä näyttää kiinnostavalta, joten päätän ottaa riskin ja testata, kaikkeahan pitää kokeilla. Laitan kaikki pelimerkit punaiseen väriin eli kaikki tai ei mitään. Punainen on lempivärini, joten luotan siihen. Muut pelaajat ovat ausseja. Kaikilla meillä on edessämme gin-tonic. Ruletti raksuttaa... punaiselle! Saan tuplamäärän pelimerkkejä. Nappaan ne, kiitän kivasta pelistä ja haen rahat. Olipa kiva rulettikokemus!
Torstai 27.4.
Ruokailut sujuvat jo ihania, totuttuja latuja. Menemme tutustumaan kauppoihin: tarjolla on karkkikauppa, vaatteita ja peruskosmetiikkaa ym. myyvä liike ja tietenkin parfymeria. Mukaani tarttuu Estè Lauderin uusin tuoksu. Karkkikaupasta otamme pussiin vähän kaikkea. Siipalle löytyy kiva aurinkohattu. Sitten ei kun valmistautumaan juhlaillalliselle. Tänä iltana on nimittäin pukukoodina juhlapuku. Puen ylleni lyhyen, muttei liian lyhyen, punaisen mekon, jossa on siellä täällä kukkia. Mekon päälle tulee helmillä koristeltu jakku, käteen iltalaukku ja jalkaan mustalla sametilla päällystetyt juhlakengät. Tietenkin testaan uutuustuoksuani.
Illallisella nautin jättikatkaravuista tehtyä herkkua, teriakiporsasta ja suussasulavaa suklaakakkua, chocolate melting cake! Yksi ravintolan tarjoilijoista laulaa karaokena upean kappaleen Halleluja. En muista alkuperäistä esittäjää, mutta tämä pieni, aasialainen mies hakkaa hänet mennen tullen.
Juhlapuvussahan juhlitaan. Pienet lapset saavat mennä nukkumaan, me emme. Menemme baariin kuuntelemaan irlantilaisen duuon musisointia ja nauttimaan gin-toniceja. Sieltä päädymme toiseen baariin, jonka keskellä on valtava piano, jota soittaa aussimies. Hän myös laulaa hyvin, ja yleisö yhtyy mukaan. Huomaan laulavani sydämeni kyllyydestä yhtä mielikappalettani "I will survive!" Sitä seuraavat monet tutut kappaleet. Laulan mukana, ja jos en muista tekstiä, laulan jotain. Siippa ihmettelee minusta kuoriutunutta rokkimimmiä, hän kun on kuullut minun laulavan lähinnä vain klassista musiikkia.
Yksi matkustajista on trumpetisti ja yhtyy jammailuun mukaan. Laulamme, hihkumme ja nautimme coctaileja tappiin asti.
Perjantai 28.4.
Kurkku on vähän käheänä, mutta ruoka maistuu ja olo on muuten hyvä. Ulkona tuuli ja
pilvet pistävät parastaan, mutta se ei tahtia haittaa. Käymme nauttimassa ruuan päälle kuumaa teetä ja kahvia, sitten kylmää kokista. Siippa nauttii täysin siemauksin merimaisemista, minä en näe sitä mutta nautin silti. Illalla nautin sitruunamehussa marinoiduista äyriäisistä ja jostain linnusta, joka on viiriäisen ja kanan välimuoto. En vieläkään oikein tiedä, mikä tipu oli kyseessä, mutta hyvää oli. Ruuan kruunaa .) Viinin päälle maistuu ruuansulatukseksi pieni snapsi. Hintaan kuuluu snapsilasi, jonka pohjassa olevaa nappia painamalla saa valon vilkkumaan. Ilta kuluu rupatellen baarimikkojen ja toisten matkustajien kanssa. Selvästi näkee, että henkilökuntakin haluaa juttukavereita. Meidät aletaan jo muistaa nimiltä, vaikka matkustajia on noin kolmetuhatta. Illan päättää yksi mielijuomistani eli tequila.
Lauantai 29.4. Vapun aatonaatto
Aamupalan jälkeen istumme pelastusveneeseen, jonka kyydissä ajamme kymmenentuhannen asukkaan asuttamalle, Uuteen-Kaledoniaan kuuluvalle Lifoun saarelle. Aurinko on voittanut myrskyn. Trooppinen ilma tuoksuu kasveilta ja mereltä. Saaren asukkaat rummuttavat, soittavat pillejä ja laulavat paikallisia kappaleita.
Istuudumme bussiin. Ilmastointi on pakko laittaa helteen takia päälle. Ranskalaisella korostuksella englantia puhuva, mukava opas alkaa kertoa elämästä saarella. Wifi, netti ja kännykkäverkko ovat vasta keskustelun tasolla. Elämä on hyvin yksinkertaista, mutta ihmiset vaikuttavat onnellisilta. Rikoksia ei tapahdu. Jos lapset ja nuoret eivät tottele auktoriteetteja, selkäsauna on yhä täällä käytössä. Turistit tuovat saarelle kipeästi tarvittavaa tuohta, joten heille järjestetään ohjelmaa. Me suuntaamme vaniljataloon, jossa saaren yksi vientituote, vanilja, käsitellään ja jalostetaan. Tuoksut ovat käsittämättömiä. Vanilja näyttää ihan erilaiselta kuin mitä olen kuvitellut. Lopuksi saamme vaniljarommia, vaniljalla maustettua hedelmäsalaattia ja vaniljakakkua.
Rannalla nautimme tölkilliset paikallista olutta. Kävelemme hiekalla ja ahmimme leppeää merituulta. Vesi on lämmintä ja kutsuvaa. Päässäni on palmusta tehty seppele, jonka kaikki retkellä mukana olleet saivat. Palmuja on kaikkialla, ja jotkin rakennuksetkin ovat saaneet palmukaton ylleen. Näen elämäni ensimmäisen kookospalmun. Yllän juuri ja juuri kepillä kookospähkinään. Yksi paikallinen hakee minulle tuoreen kookospähkinän, jonka sisällä hölskyy ihanasti maito.
Ruoka maistuu hyvin tämän rentouttavan rantaretken jälkeen. Ranskalaiset perunat on maustettu jollain ihanalla pippuriseoksella. Aurinkokannella tunnelma on käsin kosketeltavan ihana.
Illalla laitan palmuseppeleen päähän. Sombreeroja emme saaneet hankittua, mutta meksikolainen tunnelma tavoittaa meidät silti. Alkupalana nautin tequilalla maustettuja äyriäisiä, pääruuaksi tulisia kanatortilloja ja jälkiruuaksi omena-kinuskipiirakkaa. Ja juhlathan eivät lopu siihen. Menemme baariin kuuntelemaan irkkuduuoa. Gin-tonicin lisäksi maistuu kuiva martini ja tequila, vähän liiankin hyvin... Minä ja pari aussityttöä lähdemme tanssimaan. Ja kun irkkuduo lähtee tauolle, menemme pianobaariin. Tanssimme, laulamme ja tanssimme, otamme drinksun... and we are gonna dance the Saturday Night away...
Sunnuntai 30.4.
"Hey baby, hu, ha, I wanna know if you be my girl..."
Voi jessus mikä hu ha -olo! Hu-huomaa juhlineensa oikein urakalla! Mutta kivaa oli meillä kaikilla. Syöminen helpottaa oloa. Ikävä kyllä Mystery Irlandin retki jouduttiin perumaan, koska kylässä, johon meidän oli määrä käydä tutustumassa, oli sattunut kuolemantapaus. Eli lepäilemme ja nautiskelemme laivan tunnelmista.
Siippa on hinkunut jo pitkään sushibaariin, joten menemme sinne. Tilaan vain pienen annoksen sushia kanalla, koska illalla taas herkutellaan. Sushi on todella hyvin tehtyä, japanilainen olut on sekin todella maukasta. Palvelu on erinomaista, ja tarjoilijoiden kanssa tuleekin juteltua pitkät tarinat.
Ilta on varsin kurpitsapainotteinen: alkupalana saan kurpitsakeittoa, pääruuaksi kiinalaista kasviskeittoa ja jälkiruuaksi elämäni ensimmäisen palan kurpitsapiirakkaa. Olen kuullut, että joko pumpkin piesta tykkää tai sitä inhoaa. Minä ihastuin siihen todella! Ilta menee rauhallisesti kasinon menoa seuratessa ja jutellessa.
Maanantai 1.5.
On aika laittaa hiuslookki uusiksi. Niinpä aamupalan jälkeen suuntaan spa-osaston kampaamoon, jossa englantilainen Danny-niminen stylisti muotoilee hiukseni aivan uuteen uskoon. Olen todella tyytyväinen tähän lookkiin: tukka on todella lyhyt muttei kuitenkaan poikatukka.
Koska aurinko paistaa ja urheilukannella on tyhjää, menen heittelemään koripallolla koreja. Aluksi sählään, mutta osumistarkkuus paranee koko aika. Tarjolla on myös kymmenen minigolf-rataa, ja pitäähän sitä nyt sokeana päästä golfia pelaamaan. Siippa voittaa minut yhdeksän kertaa kymmenestä, joten arvatkaa, hihkuinko, kun sen yhden ja ainoan kerran sain pallon reikään ennen näkevää siippaani?! Aussit katselivat ihmeissään pelaamistani. Siippa ensin näytti radan ja antoi sitten äänimerkkiä reiän kohdalla. No tuskinpa aussit kovin usein näkevät sokeaa golfmailan varressa.
Ruoka maistuu sporttirupeaman jälkeen erityisen hyvin, samoin aurinko sen jälkeen. Aurinkokannen baarimikko tuntee minut nimeltä ja moikkaa aina, kun kävelemme ohi. Ajattelee varmaan, että taas se kokiksen kittaaja tulee.
Illalla kauhistutan siippaani nautiskelemalla alkupalaksi simpukoita suoraan kuorista. Ovat kyllä ihania! ...ja ihanan yllättävä on pääruokakin: herkullisesti maustettua pastaa ja kanaa, jonka taikinakuori maistuu ihan hapankorpulta! Jälkiruuaksi tarjoiltu mustikkapiirakka ei muistuta eurooppalaista mutta on silti todella maukasta.
Tarjoilija laulaa jälleen muutaman kappaleen, ja hänen äänensä hakkaa kyllä monet kansainväliset starat.
Illalla maistan ensimmäistä kertaa Margaritaa ja Bloody Marya, pitäähän minun tietää, millaisista drinkeistä kirjoitan. Pidän tequilan mausta, joten Margarita maistuu... mutta verinen Mary on YÄK!!! En saa alas kuin yhden kulauksen, mutta onneksi apuvoimia järjestyy. Baarimikko on tehnyt lautasliinasta aidonnäköisen ruusun ja antaa minulle paperista taittelemansa elefantin. Ennen drinksuilua hän on työskennellyt floristina. Carnival Spirit on täynnä kädentaitajia: joka ilta stuerttimme on tehnyt pyyheliinasta jonkin eläimen meitä tervetulleiksi toivottamaan: gorillan, koukusta roikkuvan apinan, vuohen, koiran, linnun ja viimeisenä iltana sydämen. Onneksi kamalaan, viimeiseen iltaan on vielä aikaa!
Tiistai 2.5.
Aamupalan jälkeen nousemme aurinkoiselle laiturille. Olemme saapuneet New Kaledonian pääkaupunkiin Nouméaan. Luoksemme köröttelee junan ja bussin risteytys, jonka etummaiseen vaunuun me asetumme. Vaunuissa ei ole kattoa, joten kun lähdeme ajelemaan pitkin kaupunkia, kasvien, ruokien ja muut kaupungin hajut tavoittavat sieraimeni. Opas kertoo elämästä tässä Ranskan siirtomaassa, jossa näyttää ja kuulostaakin varsin ranskalaiselta.
Pysähdymme tutkimaan valtavaa tykkiä, jonka piippuun työnnän keppini. Näen kasveja, jollaisia en tiedä olevankaan. Opas kertoo, että saaren päävientituote on nikkeli. Keskellä kaupunkia kohoaakin iso piippu, josta röyhyää savua. Turismi ja kalateollisuus pitävät myös paikkaa pystyssä. Elämä täällä on kuitenkin todella kallista, kaikki kun pitää tuoda Australiasta ja osa Ranskasta. Täältä tarvikkeet jatkavat Lifouhun, jossa ensimmäiseksi poikkesimme, joten automaateissa olevat kokistölkit, hammastahna, cd-soittimet ja suklaat ovat matkanneet melkoisesti. Ei ihme, jos hintaa kertyy.
Pysähdymme viiden tähden hotellin eteen. Lattiat ovat marmoria, ja keppini liikkuu miltei äänettömästi. Invavessa on siisti ja tuoksuu hienolta. Ja hyvät ovat tuoksut huoneessa, johon meidät viedään. Jokaisen edessä on kolme pientä viinilasia ja lautanen, jolla on eurooppalaistyyppinen sämpylä, juustoja ja viikunoita. Siippani nappaa juustoni itselleen. Minä pistelen poskeen monta sämpylää, jollaisia en ole saanut miesmuistiin. Pääasia ovat kuitenkin viinit. Ensimmäiseksi maistamme kevyehköä roseeta, sitten makeaa jälkiruokaviiniä ja lopulta vahvaa cabernet sauvignonia. Kaikki viinit ovat bordeauxlaisia. Punaviini hakkaa mielestäni kaksi edellistä mennen tullen.
Paluumatkalla laivalle ehdimme vielä kuulla saaren kulttuurista, ruuasta ja itsenäistymispyrkimyksistä, jotka ainakin oppaassa herättävät ristiriitaisia tunnelmia. Laivalla päädymme tietenkin ruokapöytään, sillä viini on pistänyt nälättämään.
Laivan viimeistä lähtöä katselemme aurinkokannella kokiksen äärellä. Nyt ei tee mieli kohottaa kuohuviinimaljaa. Onneksi on vielä kaksi kokonaista päivää jäljellä.
Päätämme lähteä rentoutumaan laivan spa-osastolle. Minua ei jännitä mennä tuntemattomaan yleiseen saunaan, onhan minulla keppi mukana. Tuskin olen pukuhuoneessa kun työntekijä jo tulee auttamaan ja näyttämään paikkoja. Jos eksyisinkin, ovien vieressä olevat pistemerkinnät palauttavat minut kartalle. Menen höyrysaunaan ja suljen silmäni nautinnosta. Työntekijä tuo minulle isotonista juomaa, joten jano ei yllätä.
Porealtaassa istumme kultani kanssa käsi kädessä ja katsomme laivan lipumista saarten ohi. Sitten on vuorossa sauna. Voin sanoa, että tunne on mahtava: olen keskellä Tyyntämerta australialaisessa laivassa ja suomalaisessa saunassa, joka on parempi kuin monet saunat Suomessa. Uuni naksuttaa kotoisasti ja löylyä saa heittää kauha kaupalla, olenhan saunassa yksin. Haikealta ja vaikealta tuntuu lähteä.
Illallisen aloittavat muhkeat sammakonreidet. Ne vievät kielen mennessään niin, että hyvä kun ei itku tule silmään, kun jäljellä ovat enää pelkät luut. Pääruoka kuitenkin lohduttaa: martinilla, chilillä ja sitruksilla maustettua kalaa, jonka suomenkielistä nimeä en tiedä. Se on niin mureaa, että sitä voisi syödä pelkillä ikenillä. Perunalaatikko on ihanan mehevää ja voista. Suklaakakku sulaa suussa.
Pieni aasialainen tarjoilija esittää Tina Turnerin kappaleen River Deep Mountain High niin antaumuksella, että kylmät väreet nousevat iholle.
Kaikkialla laivalla soi kasarimusiikki, onhan nyt 80-luvun teemailta. Laiva keikkuu niin, että tanssia kannattaa lähinnä vain mielessään... mutta sehän ei tunnelmaa latista. Juon elämäni ensimmäisen Long Irelandin, sitten toisen, on se vaan niin hyvää. Tutut matkustajat tulevat juttelemaan, samoin tuntemattomat. Olisi baari mikä vaan, "Hi Jonna!" kuuluu jo kaukaa. Siippani ja minä emme vain tilaa drinkkejä ja kiitä vaan myös juttelemme baarimikkojen työstä, elämästä laivalla, heidän edellisestä elämästään Indonesiassa, Filippiineillä, Serbiassa tai mistä he milloinkin tulevat. Myös tarjoilijat ovat todella ystävällisiä. Vaikka istun buffet-ravintolassa, he tulevat kysymään, voisivatko tuoda jotain. Illallisravintolassa tervehdimme kädestä pitäen ja juttelemme muustakin kuin ruuasta. Stuertit tervehtivät ja jäävät juttelemaan, muutkin kuin oma stuerttimme. Voisin jäädä tälle laivalle vaikka useaksi viikoksi!
Keskiviikko 3.5.
On melkoisen kylmää, joten kuumaa teetä kuluu. Aamiaisen nautimme tällä kertaa `la carte -ravintolassa: tomaattikeittoa, pihviä bearnaise-kastikkeella, ranskalaisia ja perunakakkuja, jälkkäriksi banaanipiirakkaa. Ruuat ehtivät sulaa hyvin ennen saunomista. Tällä kertaa suomalaiseen saunaan tulee aussi, joka on ensimmäistä kertaa saunassa. Kun selviää, että olen Suomesta, hän alkaa kysellä saunomisohjeita. Ensikertalaiseksi hän istuu saunassa tosi pitkään.
Siippa sai tahtonsa läpi ja pääsi sunnuntaina sushibaariin. Tänään suuntaamme äyriäisbaariin. Jos ei vielä ole käynyt selväksi, olen hulluna kaikenlaisiin äyriäisiin. Ostereita en kuitenkaan vielä ole maistanut, joten asia korjataan nyt. Myyjä kertoo, että tarjolla on vain raakaa osteria.
"Ihanko oikeasti sinä haluat syödä?" siippani kysyy. En ole mikään raa'an lihan ystävä, mutta minähän en piru vie peräänny enää. Pyydän yhden osterin, joka tuodaan eteeni jäiden, retiisin ja sitruunan kera.
"Et kai sinä ihan oikeesti meinaa syödä tuota? Sehän näyttää ihan räkäklimpiltä!" Siipan kommenttia ei tarvitse pitkään odotella. Minä en räkäklimppiä näe: on vain iso kuori ja sen sisässä jotain pehmeää.
Siippa ottaa kameran esiin. Tämä pitää ikuistaa. Vien kuoren huulilleni kuin kupin ja hörppään osterin suuhuni. Maku on mielenkiintoinen muttei paha. Sokeanakin näen, että siipan naama on menossa vihreäksi.
"Hyi, lopeta!" hän pyytää. Lopeta? Mitä? Minähän nautin elämäni ekaa osteriateriaa! En todellakaan lopeta sitä kesken vaan nautin joka suupalasta. Osterin maku jää pitkäksi aikaa suuhun. Se on samaan aikaan suolainen, aavistuksen makea, hiukan rasvainen ja... maistakaa itse, en löydä sen enempiä sanoja.
On taas elegantin illallisen aika, joten mekko ylle ja menoksi. Ruokailun aloittavat äyriäiset, joiden nimeä en tiedä. Napsin ne suoraan kuorista. Maku muistuttaa hummeria. Pääruuaksi saan rapeita nuudeleita ja grillattua kanaa. Jälkiruuaksi valitsen tällä kertaa jotain, minkä nimi on Alaska. Annan kokin yllättää, ja ihana yllätys onkin luvassa: herkussa maistuvat mansikka, mango, kerma ja murea taikina. Taas yksi tarjoilija näyttää loistavia laulutaitojaan.
Illalla ihailemme myös pianobaarin pianistin taitoja. Hän tunnistaa meidät ja huikkaa saksaksi tervehdyksen. Sitten hän alkaa soittaa sakuklassikkoa 99 Luftballoons. Baarimikko kysyy, ottaisinko taas Long Irelandin. Miten hän muistaa, mitä minä juon, kun asiakkaita on satoja?!
Tutut tanssikaverit tulevat halaamaan ja juttelemaan. Sitten pääsen tutkimaan trumpetinsoittajan trumpettia. Selviää, että hän ja vaimonsa ovat asuneet lähellä paikkaa, jossa viimeksi olimme vapaaehtoishommissa. Maailma on pieni, niin Australiakin. Laulamme, juttelemme ja nautimme olostamme pikkutunneille asti.
Torstai 4.5. Viimeinen päivä
Olo on miltei itkuinen. Syön aamupalan, lounaan ja illallisen viimeistä kertaa. Huomenna eivät baarimikot huhuile minua. Huomenna en kuulisi kasinon ääniä, illallissalin hiljaista musiikkia, aurinkokannen riemutunnelmaa enkä laivaisännän iloisia kuulutuksia. Hytti annettaisiin jollekin toiselle. Jotakuta toista odottaisivat pyyheliinaeläimet.
Pureskelen jokaisen suupalan poikkeuksellisen useasti. Jäähyväisiksi lounasta on laitettu täydentämään suklaabuffet, josta saa suklaassa kieriteltyjä hedelmiä valintansa mukaan, erilaisia suklaakakkuja, suklaakeksejä ja konvehteja. Haistelen tuttuja laivan tuoksuja. Kuuntelen parvekkeella meren huminaa. Nautin aaltojen keinutuksesta, jota sitäkin tulen ikävöimään.
Tuulisesta säästä huolimatta otamme pari matsia minigolfia. Juomme kokista kaikissa mahdollisissa paikoissa. Kasinon baarimikko saa kiitokseksi minttu-Gismetin. Maistan cucumbar Sunrise -nimistä drinkkiä, johon tulee kurkkua, vesimelonia ja jotain muutakin. Muistan vain juoman raikkaan, erilaisen maun.
Viimeisen aterian aloittavat valkosipulivoissa olevat etanat. Siippa katsoo muualle, kun syön niitä. Grillattu broileri ja sienicremessä oleva pasta maistuvat niin hyviltä, etten sanotuksi saa. Viinin sijaan tilaamme pullon kuohuvaa. Vaikka tämä on haikea ilta, se tuntuu jotenkin oikealta. Juomme maljan tuleville risteilyille, joita toivottavasti ehdimme kokea vielä monia ennen ehtookelloja. Viimeinen jälkiruokani on capuchinopiirakka. Viimeinen drinkkini on kasinolla nautittu mango-Margarita. Viimeiset unet keikkuvassa sängyssä maistuvat hyviltä.
Perjantai 5.5.
Aamukuudelta soi kello. Nopean suihkun jälkeen menemme sinne, mistä kaikki alkoi: Carnival Spiritin kolmanteen kerrokseen ja käytävää pitkin Sydneyn satamaan.
...mutta Carnival Cruises, me tapaamme vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti